Uudenvuoden upeimpia makuja
Meillä Puistolassa on muodostunut jo tykätyksi perinteeksi tarjoilla herkullisia sinisimpukoita uuden vuoden kunniaksi. Niinpä myös tulevana uudenvuodenaattona sinisimpukka-annokset saavat herkkusuut hykertelemään ravintolassamme!
Tällä kertaa valmistamme simpukoita aasialaisella twistillä. Liemessä maistuvat täyteläiset kookos ja vihreä curry, siihen kylkeen valmistamme maukkaita ranskalaisia perunoita kimchimajoneesilla ja koko komeuden kaveriksi tarjoilemme oman kivijalkaleipomomme ihanaa hapanjuurileipää. Annos on saatavilla sekä alkupalakokoisena että pääruokana.
Simpukoita meille on tulossa runsas mutta rajoitettu määrä. Niinpä kun teet pöytävarausta, laitathan lisätietoihin maininnan, että haluat varata annoksen ennakkoon! Halutessasi voit varata simpukkaherkut etukäteen myös uudenvuodenpäiväksi, kun mainitset asiasta pöytävarauksesi yhteydessä.
Ravintolamme palvelee uudenvuoden aikaan seuraavasti:
ti 31.12. klo 14–22
ke 1.1. klo 13–20
Hurmaavat leivonnaiset jouluksi
Torttua, limppua, mallasleipää ja muita leivonnaisia, hykerryttävän hyviä sortteja on niin monenlaisia. Ja kylkeen tietenkin Puistolan omaa ihanaa kuutamoglögiä!
Jos et ehtinyt ennakkotilata kivijalkaleipomomme herkkuja, ei hätää! Kahvilamme puolella ihanuuksiamme on saatavilla viikolla 51 päivittäin runsas mutta rajallinen määrä myös ilman ennakkovarausta. Tervetuloa herkkuostoksille!
Pöydät notkuvat muun muassa:
– mallasleipää, roveessa ja pitkänä
– joululimppua
– Xmas-jouluvehnäjuurileipää, sis. mm. taatelia, pomeranssikuorta, anista ja kuminaa
– taatelikakkuja
– pipareita
– joulutorttuja
– pähkinä-hedelmäkuivakakkuja – ihana tarjottava vaikkapa juustojen kanssa! (tulee myyntiin ti 17.12. ja kestää hyvin jouluun saakka, ylikin – ellei katoa parempiin suihin jo ennen sitä!)
– piparitaikinaa (tulee myyntiin to 19.12.)
– macaronboxeja (saatavilla to–la 19.–21.12.)
– appelsiini-sahramibriossileipää (saatavilla to–la 19.–21.12.)
– stollenpitkoa (tulee myyntiin to 19.12. ja säilyy hyvin jouluun saakka, ylikin – ellei katoa parempiin suihin jo ennen sitä!)
– kuutamoglögiä 0, 75 cl
Wine & Bubbles Xmas Edition After Work pe 29.11.
Puistolan kahvilassa fiilistellään ja viinistellään, rentoudutaan ja tavataan ystäviä jouluisen musiikin äärellä perjantaina 29.11. klo 17–22. Tervetuloa nauttimaan fiiliksen mukaan joko etkoista tai jatkoista joulua odottavassa tunnelmassa ja hyvässä seurassa!
Viinin kaveriksi sopivat täydellisesti niin kahvilamme makoisat herkut kuin ravintolan ihanat ruoka-annoksetkin. Illan kuplivasta musiikista vastaa DJ Yari.
Lämpimästi tervetuloa, kaikki herkkusuut!
Itsenäisyyspäivän brunssi
Lämpimästi tervetuloa juhlimaan 107-vuotiasta Suomea itsenäisyyspäivän brunssille meille Puistolaan perjantaina 6.12. klo 11.30–17!
Olemme kuunnelleet tarkalla korvalla toiveitanne ja suunnitelleet juhlamenumme nyt hieman perinteisestä poikkeavaksi. Hykerryttävän herkullisissa mauissa kunnioitamme toki tuttuun tapaan perinteitä, mutta tällä kertaa ihana brunssimme koostuu hyvin runsaasta kattauksesta pieniä kylmiä ja lämpimiä suolaisia makupaloja sekä oman kivijalkaleipomomme ihania, makeita leivonnaisia. Te, rakkaat asiakkaamme olette toivoneet tällaista brunssia, ja mehän toteutamme toiveenne suurella innolla!
Itsenäisyyspäivän juhlatunnelmaan brunssilla johdattaa klo 11.30–16.30 DJ Yari, joka viihdyttää herkuttelijoita kuplivan jazzahtavalla kotimaisella musiikilla.
Varauksen kesto herkutteluun on 2 h, viimeiset pöytävaraukset klo 15.
Hinta 50 €/hlö.
3–7-vuotiaille 12 €/hlö, 8–11-vuotiaille 18 €/hlö.
0-3-vuotiaille lasten ranskalaiset leivän kera 5 €/hlö
Tervetuloa!
Ikimuistoiset pikkujoulut kutsuvat
Vaaleanpunaisen, yli satavuotiaan jugend-talon kellariholvien kätköissä nautit mieleenpainuvista pikkujouluhetkistä meillä Puistolassa.
Pienemmällä porukalla (10–16 hlöä) viihdytte tunnelmallisessa viinikellarissamme, ja isomman joukon ilonpitoon sopii mitä mainioimmin ihastuttava Junnelius-kabinetti (20–36 hlöä). Kabinetin ja kellarisalin yhdistämällä juhlimaan mahtuu jopa 66 henkeä.
Keskity viihtymiseen tai viihdyttämiseen, me hoidamme loput!
Pikkujoulukauden perjantai-illat alkavat olla jo melko täyteen varattuina, mutta muina aikoina on vielä jonkin verran tilaa. Toimi siis nopeasti, niin ehdit napata ihastuttavan illan kaikkine herkkuineen juuri teidän iloiselle seurueellenne!
Joululounas
Tervetuloa nauttimaan hykerryttävän herkullisista jouluisista mauista Puistolan lämpimään tunnelmaan!
Tarjoilemme ihanaa joululounasmenuamme ennakkotilauksesta ke–pe 11.–13.12. sekä 18.–20.12. klo 11–14. Viimeiset pöytävaraukset klo 13.
Pienemmät seurueet toivotamme lämpimästi tervetulleiksi ravintolamme katutasoon. Merkitsethän pöytävarausta tehdessäsi lisätietoihin maininnan joululounaasta.
Suuremmille ryhmille tarjoilemme jouluisen menumme kellarikerroksemme tilausravintolan puolella. Varaathan joululounaan isommalle herkuttelijajoukolle lähettämällä tiedot henkilömäärästä sekä toivotusta ajankohdasta meille suoraan sähköpostitse osoitteeseen info@ravintolapuistola.fi. Jos toiveissanne on yksityisempi tila, myös tunnelmalliset kabinettimme ovat varattavissa.
Suosittelemme varaamaan menun nauttimiseen noin 1,5 h, isommille ryhmille 2 h.
Huomaathan, että tarjoilemme joululounasta vain ennakkotilauksesta. Kolmen ruokalajin menun hinta 49 €/hlö.
Pimenevien iltojen Pinot Noir -viinitasting ke 9.10.
Te toivoitte, ja mehän niin mielellämme järjestämme! Tervetuloa pimenevien iltojen Pinot Noir -viinitastingiin keskiviikkona 9.10. klo 19!
Maistelussa on mukana yhteensä viisi viiniä (6 cl/viini) Ranskasta, Saksasta, Sveitsistä, Chilestä ja Yhdysvalloista. Niiden kaveriksi olemme parittaneet viisi pientä suolaista makupalaa. Järjestämme maistelun Puistolan kahvilan puolella, ja Pinot Noir -viinien maailmaan meidät johdattaa viiniasiantuntija Katariina Immonen Winestatelta.
Maistelun hinta on 45 €/hlö, ja mukaan mahtuu 30 maistelijaa.
Lähiruokabrunssi la 21.9.
Kesä alkaa kääntyä kohti syksyä, ja sehän tarkoittaa myös sadonkorjuuaikaa sekä ihania herkutteluhetkiä! Brunssituttaisiko sinua näissä merkeissä? No meitä ainakin brunssituttaisi kovasti!
Tulevan brunssimme herkut syntyvät omassa keittiössämme lähellä kasvaneista raaka-aineista. Esimerkiksi menun raikkaita kasviksia saamme pöytäämme muun muassa Jokitilalta Ylikiimingistä ja Viskaalin lihaa Muhokselta.
Tervetuloa herkuttelemaan ihanalla lähiruualla lauantaina 21.9. klo 10.30–14.30!
Kulttuuria Puistolassa Taiteiden yössä to 15.8.
Nauti Oulun Taiteiden yön elämyksistä meillä Puistolassa 15.8.2024!
Pop up -samppanjabaarimme kuplii iloisesti kahvilamme puolella klo 16–22, ja illan pirskahtelevasta musiikista vastaa DJ Yari klo 17–21.
Pop Up -samppanjabaarissa on jälleen tarjolla suosituksi todetut omatoimi-tastingit. Tänä vuonna maistelussa Samppanjatalon André Clouetin kolmen eri samppanjan tasting ja toisessa maistellaan luonnonmukaisesti valmistettuja samppanjoita jotka jatkavat nousujohteisuuttaan.
Katamme tarjolle myös pientä suolaista ja makeaa purtavaa:
Pohjois-Pohjanmaan tapakset – “Poppaset” 12 €
(sis. kolme pientä suupalallista paahdetun leipäsen päällä: kasvis, kala ja liha)
Makeat “Poppaset” 8,50 €
Katutason ravintolasalissa tarjoilemme koko illan á la carte -listamme herkkuja sekä kehuttuja artesaanipizzojamme. Herkuttelun lomassa voit ihailla kahvilamme puolella kuvataiteilija Riikka Soinisen hienoja monotypioita rescuekoirista.
Tervetuloa!
Paska Kaupunnin parhaat ravintolat -tapahtuma 6.–8.6.
Rakkaan kotikaupunkimme parhaat maut laseissa ja lautasilla, nam! Olemme mukana Paska Kaupunnin parhaat ravintolat -tapahtumassa 6.–8.6. Tapahtuman aikana useat oululaiset ravintolat tarjoavat juuri tätä viikonloppua varten suunniteltuja, kuuden euron hintaisia herkullisia maisteluannoksia.
Me Puistolassa villiinnyimme innosta, kun pääsimme taas suunnittelemaan ouluisia herkutteluihanuuksia – niinpä osallistumme tapahtuman kaikkiin maistelukategorioihin!
Maisteluannoksia suunnitellessamme inspiroiduimme niin Oulun erilaisista puolista, kevään ja alkavan kesän raikkaasta vehreydestä kuin ihanien lähiraaka-aineiden valloittavista mauistakin.
Tervetuloa maistelemaan annoksiamme Puistolan kahvilan puolelle torstaista lauantaihin klo 16–20! Voit nautiskella maisteluannoksia myös ravintolamme puolella ruokailun yhteydessä.
Kahvilakategoria:
Paska kaupunni -macaron-leivos
Maku: mesiangervo-valkosuklaamousse & mansikka
Gluteeniton, sis. kananmunaa, mantelia ja valkosuklaata
“Inspiraatio leivokseen kumpusi kotikaupungistamme Oulusta – kauniista ja upeasta kesäkaupungista, josta löytyy myös omat rosoiset ja rustiikkiset puolensa. Kaikki yhtä kauniita omalla tavallaan. Meidän oma, rakas Paska kaupunnimme.”
Ruokaravintolakategoria:
Parsatartaletti
Suolainen tartaletti, vihreää parsaa, purjoa ja rakuunaa sekä mesiangervolla ja parmesaanijuustolla maustettua valkoparsakermaa ja keltuaisgeeliä.
“Loimme lautaselle kevään vihreyden ja raikkauden, joka muuttuu kesäiseksi lämmöksi. Annoksen kauneus ja herkullisuus edustavat Puistolan kevään ja kesän makuelämyksiä parhaimmillaan.”
Juomakategoria:
Kuusenkerkkää & raparperia
Alkoholiton
”Keväisen luonnon herääminen eloon innosti meidät kutsumaan ihanat kotimaiset lähiraaka-aineetkin mukaan juhlimaan kanssamme alkavaa kesää!”
Lue lisää Paska Kaupunnin parhaat ravintolat -tapahtumasta.